5.11.2003

Konkurssihakemus Helsingin käräjäoikeudessa

Länsi-Suomen verovirasto vaati 14.2.2001 vireille tulleessa konkurssihakemuksessaan, että A asetetaan konkurssiin, koska hän oli muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan 1.3.1999 erääntynyttä verovelkaansa korkoineen.

A vaati hakemuksen hylkäämistä, koska hänen verovelkansa oli vanhentunut jo 1.1.2000 alkaen. Lisäksi hän ei ollut kykenemätön sitä maksamaan, vaan kysymys oli pelkästään siitä, ettei hänen mielestään ollut asiallista maksaa vanhentunutta verovelkaa.

Käräjäoikeuden päätös 30.5.2002

Käräjäoikeus totesi, että verosaatavasta oli annettu seuraavat ratkaisut:

1) jälkiverotuspäätös 16.5.1994, jossa A:n vuoden 1990 tuloon oli lisätty verotarkastuskertomuksen ja tarkastuskirjeen perusteella myyntivoittona/peiteltynä osingonjakona 500 000 markkaa. Lisäksi oli määrätty veronkorotusta 40 prosenttia

2) oikaisulautakunnan päätös 10.10.1994, jossa A:n oikaisuvaatimus oli hylätty ja veroasiamiehen vaatimus osittain hyväksyen määrä oli korotettu 1 250 000 markkaan. Lisäksi oli määrätty veronkorotusta 20 prosenttia

3) Vaasan lääninoikeuden päätös 9.4.1996, jossa A:n valitus oli hylätty ja veroasiamiehen valituksesta määrä oli korotettu 2 000 000 markkaan. Lisäksi oli määrätty veronkorotusta 5 prosenttia

4) Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 24.10.1996, jossa A:n valituksesta jälkiverotus oli kumottu ja asia oli palautettu uudelleen käsiteltäväksi

5) jälkiverotus oli toimitettu uudelleen 11.11.1996, jolloin A:n tuloon vuodelta 1990 oli lisätty peiteltynä osingonjakona 2 000 000 markkaa. Lisäksi oli määrätty veronkorotusta 5 prosenttia

6) oikaisulautakunnan päätös 20.3.1997, jossa A:n vaatimus osittain hyväksyen määrä oli alennettu 1 000 000 markkaan

7) Vaasan lääninoikeuden päätös 26.10.1998, jossa veroasiamiehen valituksesta määrä oli korotettu 2 000 000 markaksi. Lisäksi oli määrätty veronkorotusta 5 prosenttia

8) maksuunpano oli 11.1.1999 oikaistu kohdassa 7 mainitun lääninoikeuden päätöksen mukaan

9) Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 29.12.1999, jossa A:n valituslupahakemus oli hylätty

10) veronoikaisupäätös veroviranomaisen aloitteesta 17.8.2000, jossa maksuunpanon oikaisupäätös 11.1.1999 oli poistettu. Lisäksi oli poistettu verot vuodelta 1990 vanhentuneina

11) oikaisulautakunnan päätös 3.11.2000, jossa kohdassa 10 mainittu päätös oli poistettu ja 11.1.1999 tehty päätös oli saatettu voimaan

12) Vaasan hallinto-oikeus 15.11.2001, jossa A:n valitus oli hylätty

Käräjäoikeus totesi vielä, että asia oli vireillä valituslupahakemuksena Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Käräjäoikeus lausui, että hakijan käsitys oli, että veron vanheneminen oli alkanut viimeisestä maksuunpanon oikaisusta 11.1.1999 eli vero vanhenisi 1.1.2005.

Verovelvollisen käsitys oli, että vanheneminen oli alkanut 16.5.1994, jolloin alkuperäinen jälkiverotuspäätös oli tehty. Näin ollen vero olisi vanhentunut 1.1.2000.

Oikeuskirjallisuudessa oli todettu, että kun verotoimisto uudelleen ryhtyy käsittelemään palautettavaa asiaa, on tämä verotuksen jatkamista.

A:n jälkiverotus oli aikanaan määrätty 16.5.1994. Tämän jälkeen verotus oli jatkunut aikaisemmin kerrotuin tavoin.

Verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 11 §:n 1 momentissa säädetty viiden vuoden vanhentumisaika oli alkanut näin ollen 1.1.1995.

Edellä mainitun lainkohdan 3 momentin mukaan konkreettisen verovelan vanhentumisen katkaisee vain ulosmittaus, valvonta konkurssissa, julkisen haasteen johdosta taikka kiinteistön pakkohuutokaupan yhteydessä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökset koskevat abstraktisen verovelan vanhenemista, joten niistä ei ollut tulkinta-apua tämän asian ratkaisemiselle.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus totesi, että koska edellä mainitun mukaisesti maksuunpanon oikaisu ei katkaise veron vanhentumisajan kulumista eikä käsillä ole 3 momentin mukaisia perusteita, niin hakemuksen perusteena oleva verosaatava oli vanhentunut 1 momentin mukaisessa viiden vuoden määräajassa eli 1.1.2000.

Käräjäoikeus totesi lisäksi, että 11.11.1996 uudelleen toimitetun jälkiverotuksen perusteella verosaatava oli vanhentunut 1.1.2002.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen saatavan vanhentumisen johdosta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Juhani Galkin, Jussi Nilsson ja Timo Jääskeläinen.

Helsingin hovioikeuden päätös 6.3.2003

Länsi-Suomen verovirasto ja A valittivat hovioikeuteen.

Verovirasto vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja A asetetaan konkurssiin tai että asia palautetaan käräjäoikeuteen A:n konkurssiin asettamista varten. Verovirasto totesi, että verovelka ei ollut vanhentunut. Verot vanhenivat maksuunpanovuotta seuraavan viiden vuoden aikana ja niiden vanheneminen alkoi viimeisestä maksuunpanosta. A:n verotuksen viimeinen maksuunpanon oikaisu oli tehty 11.1.1999 Vaasan lääninoikeuden 26.10.1998 antaman päätöksen nojalla. Vuonna 1999 maksuunpantu erä vanheni siten 31.12.2004.

A vaati, että veroviraston konkurssihakemus hylätään myös sillä perusteella, että hän ei ollut maksukyvytön konkurssisäännön 6 §:n 1 momentin f kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Hovioikeus lausui, että Korkein hallinto-oikeus oli 24.10.1996 kumonnut toimitetun jälkiverotuksen ja palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi. Verotuksen kumoaminen ja palauttaminen uudelleen toimitettavaksi poistaa aikaisemman veron määräämisen ja maksuunpanon.

Jälkiverotus oli toimitettu uudelleen 11.11.1996 ja maksuunpantu 29.11.1996. Lääninoikeus oli 26.10.1998 tosiasiassa pysyttänyt vuonna 1996 toimitetun jälkiverotuksen. Näin ollen vanhentuminen oli laskettava vuonna 1996 tapahtuneesta maksuunpanosta.

Verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 11 §:n 1 momentin nojalla verovelka oli vanhentunut 1.1.2002.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Marjatta Möller ja Minna-Liisa Hällström, joka on myös esitellyt asian.

Perustelut

Verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain (veroulosottolaki) 11 §:n 1 momentin mukaan vero on maksuvelvolliselta perittävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona vero on määrätty tai maksuunpantu, uhalla, että oikeus maksun saamiseen on menetetty.

Vaasan lääninoikeus on 26.10.1998 antamallaan päätöksellä kumonnut Kokkolan veropiirin verotuksen oikaisulautakunnan 20.3.1997 antaman päätöksen ja korottanut A:n tuloon jälkiverotuksin peiteltynä osingonjakona lisättävän määrän 2 000 000 markkaan ja määrännyt veroa korotettavaksi viisi prosenttia 2 000 000 markan tulon osalta. Lääninoikeus on lisäksi lausunut, että verovirasto muuttaa jälkiverotusta tämän päätöksen mukaisesti ja perii maksamattoman veron. Korkein hallinto-oikeus ei ole 29.12.1999 myöntänyt asiassa valituslupaa.

Länsi-Suomen verovirasto on 11.1.1999 tehnyt Vaasan lääninoikeuden 26.10.1998 antaman päätöksen perusteella veron korottunutta osaa koskevan maksuunpanon oikaisupäätöksen. Korkein hallinto-oikeus ei ole 13.1.2003 myöntänyt asiassa valituslupaa.

Asiassa on kysymys siitä, onko 11.1.1999 tehtyyn maksuunpanon oikaisupäätökseen perustuvaa maksuunpanoa pidettävä sellaisena edellä mainitun lain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuna maksuunpanona, jonka perusteella säännöksessä tarkoitettu veron vanhentuminen määräytyy.

Veroulosottolaki on verojen ja julkisten maksujen ulosottoa sääntelevä laki. Sen 1 §:n 1 momentin mukaan vero saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä. Tämä merkitsee, että viranomaisen hallintotoimi, kuten veron maksuunpano, riittää ulosoton perusteeksi. Ulosottomies asettaa tällöin veron maksuunpanoa koskevan päätöksen sellaisenaan täytäntöönpanoperusteeksi ryhtymättä tutkimaan verotuspäätöksen oikeellisuutta. Jos asianosainen epäilee, että veron maksuunpanossa on tapahtunut virhe, hänellä on sanotun lain 8 §:n perusteella mahdollisuus tehdä asiassa perustevalitus ja saada tällä perusteella täytäntöönpano keskeytetyksi tai kielletyksi.

Veroulosottolain 11 §:n 1 momentin mukainen määräaika veron perimiseen koskee kaikkia veron maksuunpanoja ja siten myös maksuunpanoa, joka perustuu veron muutoksenhakuasiassa annettuun ratkaisuun. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, toisin kuin hovioikeus, että myös Vaasan lääninoikeuden 26.10.1998 antaman päätöksen perusteella 11.1.1999 tapahtunut veron maksuunpano on sellainen maksuunpano, jota sanotussa lainkohdassa tarkoitetaan.

Asiassa ei ole ilmennyt perustetta, jonka mukaan Länsi-Suomen veroviraston 11.1.1999 tekemän maksuunpanon oikaisupäätöksen perusteella maksuunpantu vero olisi veroulosottolain 11 §:n 1 momentin mukaisesti vanhentunut. Länsi-Suomen veroviraston konkurssihakemusta ei siten olisi tullut tällä perusteella hylätä.

Käräjäoikeus tai hovioikeus eivät ole konkurssihakemuksen hylätessään tutkineet muita konkurssiin asettamisen edellytyksiä kuten kysymystä siitä, onko A ollut konkurssisäännön 6 §:n 1 momentin f kohdassa tarkoitetuin tavoin maksukyvytön. Korkein oikeus arvioi, että näiden edellytysten tutkiminen voi tapahtua soveliaimmin käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Riitta Suhonen, Mikko Tulokas, Eeva Vuori ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Kari Vesanen.